Terveisiä hävityksestä

Onko teillä kodissa remontin jäljiltä asioita, jotka ovat edelleen tekemättä? Usein remontin jälkeen esimerkiksi lattialistat jäävät laittamatta. Iskee kisaväsymys, vaikka kyse olisi itse asiassa enää päivän työstä. Ai ei ole? No meillä kuitenkin on: naulakon laiton jäljiltä tehtyjä paikkauksia, joita ei ole jaksettu maalata plus muita pieniä paikkamaalaushommia, haljenneen keittiötason vaihtamista uuteen jne. Eilen saimme molemmat tarpeeksemme näistä pienistä, mutta häiritsevistä hommista, jotka eivät sitten loppujen lopuksi niin pieniä olleetkaan. Tänään homma jatkuu ja kodissamme vallitsee hävitys!

Rentouttavaa sunnuntaita,
Anni

Päivä kolme

Tänään olen viettänyt uuden elämäni kolmatta päivää. Eilen sain yövieraaksi lemppari-turkulaiseni, joka oli tietysti tyytyväinen projektistani, mutta kysyi tavoitteistani. Tavoite ilman suunnitelmaa on pikemminkin haave, sanoi kerran tämä aiemmista postauksista kuuluisa "eräs" ystäväni. Ihmiset ovat hyviä haaveilemaan, niin olen minäkin.

Tavoite on kuitenkin jotakin, jota varten tulisi laatia sotasuunnitelma. Mitä tiukempi tavoite, sitä tiukempi on myös suunnitelman oltava. Konkreettinen tavoite mahdollistaa sen, että tavoite on joskus oikeasti jopa saavutettavissa. Jos puhutaan vain "hyvästä kesäkunnosta", tarkoittaa se jokaiselle eri asioita. Ja tietysti hyvä että tarkoittaakin, mutta tarkoittaako se muutaman rasvakilon karistamista vai kropan rasvojen tiristämistä minimiin.

Tavoitteiden asettaminen voi olla yksin kuitenkin vaikeaa. Mitkä ovat omat rajani? Minkälaisia tavoitteita voin itselleni asettaa, jotta ne ovat realistisia? Jutta ja superdieetit -ohjelmaa seuranneena pitää kai todeta, että 30 kilon painonpudotus 6 kuukaudessa on täysin mahdollista, jos päättää, että painonpudotus on numero yksi elämässä. Jos tämän ykköspaikan vie joku muu asia, on tahdinkin oltava hitaampi. Hitaampi tahtikaan ei tarkoita automaattisesti huonompaa, vain sitä, että sinulla on muutakin elämää. Mutta jos muut asiat vievät sinulta kaiken ajan, ja ennen kaikkea energian, voi olla syytä tarkastella omia voimia ja aikatauluja. Jos ei itse voi hyvin, ei itsestä jää oikein muillekaan mitään, mitä antaa. Tekosyyt ovat myös täysin oma lukunsa.

Olen täälläkin varmasti joskus jakanut oman treenihistoriani ja -tavoitteeni, mutta jaan sen uudelleen. Viime syksynä, varmaankin aika tarkalleen vuosi sitten sain tarpeekseni itsestäni. Paino oli kohonnut niin huimiin lukemiin, ettei vaaka ollut koskaan näyttänyt kohdallani vastaavaa. Aamulla autolla töihin, päivät istumista töissä, raskas lounas, autolla kotiin, työpäivän jälkeen rekkamiehen annos ruokaa (annos oli siis päivän toinen ja usein myös viimeinen), illat milloin mitäkin, harvemmin liikuntaa. Viikonloppuisin palkitsin itseni. Olinhan jaksanut raskaassa työssäni koko viikon! (Tässä siis arkeni hieman karrikoiden, usein söin kuitenkin melko terveellisesti, vain liian harvoin ja kerralla aivan liikaa.) Olen aina hieman naureskellut painoindekseille, mutta sinä syksynä ei naurattanut. Kilokin lisää niin olisin lipsahtanut ylipainon puolelle.

Kuitenkin viime syksy oli herätys. Jotain on tehtävä, koska oma peilikuva ei miellyttänyt. Vanhat vaatteet kiristivät. Uudet vaatteet jäivät kauppaan, koska päätin, että TUON kokoista vaatettahan MINÄ EN osta.

Syksyllä liityin jäseneksi aivan naapurissa sijaitsevaan kuntokeskukseen, jossa innostuimme lopulta molemmat Jussin kanssa käymään. Viime syksystä innostus salilla käymiseen on vaihdellut. Tällä hetkellä kiinnostus on taas pohjalukemissa, mutta toivoisin, että tekemällä se ilo taas löytyisi.

Viime syksynä asetin itselleni konkreettisen tavoitteen: 10 kilon painonpudotus. Aikaa en määrittänyt. Tai määritin. Aina liian tiukan aikataulun ja sitten harmitti, kun tavoitteesta jäätiin. Kun huomasin, ettei tavoitetta ole enää mahdollista saavuttaa, luovutin. Sitten homma taas jatkui.

Olen siis ottanut hyvin pieniä askelia, mutta niillä askelilla olen tänään jo puolet lähempänä tavoitettani kuin vuosi sitten. Välillä olen eksynyt polulta, mutta kyllä se oikea suunta on aina sieltä ryteikön pohjaltakin löytynyt. Näiden viiden viikon aikana toivon, etten luovuttaisi. Toivon, että onnistuisin vahvistamaan selkärankaani. Oppia sanomaan ei, oppia erottamaan hetkittäiset mieliteot oikeasta nautinnosta, luvallisesta nautinnosta.

Tavoitteeni on siis tämän viiden viikon ajan syödä paremmin. Paremmin tarkoittaa omalla kohdallani parempia valintoja: lisää proteiinia, vähemmän hiilihydraatteja ja katsaus käyttämiini rasvoihin. Herkkuhetkiä suotakoon, mutta pysykööt ne kohtuudessa. Koska peräänkuulutin alussa konkretiaa, tavoittelen kahden kilon elopainon vähentymistä. Tämän pitäisi olla realistista, vaikka en itseäni liikunnalla kituuttaisikaan.

Katsotaan viiden viikon päästä, miten likan käy.

 

Arvaatteko, mitä näistä syntyi?

Haaste: Kireämpi minä

Tasapainossa-blogin Terhin innoittamana minäkin asetin itselleni taas haasteen. Varmaan muistattekin, että kesäksi asettamani mekko-haaste ei päättynyt niin hyvin kuin toivoin? Kuten silloinkin kuitenkin jo mainitsin, haaste ei suinkaan päättynyt, vaikka rajapyykki tulikin vastaan.

(Välihuomautuksena: Tämän blogin tarkoituksena ei ole olla laihdutusblogi eikä elämäntapamuutos-blogikaan. Jos sellaista etsit, kannattaa lopettaa lukeminen heti alkuunsa. Tällä blogilla ei ylipäätään ole mitään suuntaa, vaan kirjoittelen aivopieruistani mielivaltaisessa järjestyksessä. Innostun ja luovutan. Innostun ja luovutan. Kierre jatkuu määrittämättömän ajan toistaiseksi.)

Laihdutus on muuten omaan korvaani kauhea sana. Sana laihdutus sisältää oman elämäni kontekstissa niin ikävän sävyn, että laihdutusprojektit on tuomittu jo ennalta epäonnistumaan. Laihdutetaan ja sitten elämä jatkuu entisellään (lue: yhtä lihavana, jopa lihavampana.)

En ole niin rohkea, että lähtisin jakamaan täällä kaikille avoimessa foorumissa minusta alusvaatteisillaan otettuja kuvia. Lisäksi lähipiirini voisi asiasta vähintään kiusaantua. Älkääkä ymmärtäkö väärin - nostan nämä, jotka niin tekevät, erittäin korkealle arvoasteikollani! Sitä vastoin jaan täällä mielelläni kuvia projektin eri vaiheista, kun vaan muistaisin niitä säännöllisesti napsia. Ehkä voin käyttää tuota keväällä otettua mekkoprojektin kuvaa jatkossa mittarina. Katsotaan, miten haaste etenee ja onko mitään infottavaa, ei vaan miten upealta bikinibeibeltä näytän joulukuussa.

Wagnerin tavoite

Terhin haaste on siis viiden viikon mittainen. Tämä viisi viikkoa sopii omaan mulle kaikki nyt heti -elämäntyyliini hyvin. Voihan haastetta jatkaa sitten aina määrätyn pituisissa jaksoissa. Terhi on muuten aika HC näissä touhuissa. Kahden tenavan äiti on fyysisesti mahtavassa kunnossa ja ammattitaito personal trainerina antaa hyviä eväitä projektiin. Ei sillä, en usko, että Terhilläkään on mitään vippaskonsteja takataskussa, vaan kaiken keskiössä on ruuan, liikunnan ja levon sopuisa suhde.

En halua ottaa projektista päänvaivaa, koska tiedän myös sen, että stressaamalla kilot eivät karise. Mutta ei myöskään suklaata, pitsaa, jäätelöä, korvapuusteja tai tacoja syödessä, kuten vielä viime viikolla luulin. Onneksi olen tänään taas viisaampi.

Tämä aamu alkoi vaa'an kautta ja jälleen erään ystäväni (kyseessä on lähes aina sama ystävä, ;-)) ajatukset alkoivat soimaan päässäni: "Et ole mikään koira, älä palkitse itseäsi". Ja niin Pavlovin koirakokeet tulivat jälleen mieleen. Kun kello kilkattaa, ei se merkitsekään päivittäistä herkkuhetkeä vaan sitä, että on aika laittaa liikettä niveliin! Myös pahoista tavoista voi oppia pois.

 

Tartutteko te Terhin heittämään haasteeseen?

Mikä estää?

Luin jo huhtikuussa julkaistun uutisen siitä, mitkä 15 asiaa elämässä estävät onnellisuuden. Yleensä vihaan näitä 10 vinkkiä parempaan elämään tai näitä 5 ruokaa syömällä laihdut taatusti -tyyppisiä juttuja, mutta jostain syystä nämä vinkit kolahtivat. Ja ei, nämäkään vinkit eivät sisällä mitään sellaista, mitä en olisi jo etukäteen tiennyt. Joskus tarvitsee vain muistutuksen. Juttu löytyy siis täältä, blogin teksti copy + paste.

1. Tarve olla aina oikeassa

Monet ihmiset eivät kestä olla väärässä – eivät, vaikka he ainaisella oikeassa olemisen halullaan vaarantaisivat hienoja ihmissuhteita. Päteminen ei ole sen arvoista. Kun tuntee sisällään pakottavaa tarvetta riidellä siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, kannattaa kysyä itseltään: olenko mieluummin oikeassa vai hyväntahtoinen?

 

2. Tarve kontrolloida

Joillakin on tarve kontrolloida kaikkea, mitä itselle ja ympärillä tapahtuu. Oli kyse sitten rakkaista, kollegoista tai tuntemattomista ihmisistä kadulla, heidän kannattaa vain antaa olla. Kun sallii muut juuri sellaisina kuin he ovat, tuntee itsekin olonsa paremmaksi.

 

3. Tarve syytellä

Muita on turha syyttää siitä, mitä itsellä on tai ei ole tai mitä tuntee tai ei tunne. Kun lakkaa luovuttamasta voimiaan muille, voi ottaa vastuun omasta elämästään.

 

 

 

4. Itsetuhoinen minäpuhe

Monet ihmiset satuttavat itseään jatkuvalla itsetuhoisella ajattelulla. Ei kannata uskoa kaikkea negatiivista, jota oma mieli syöttää.

 

5. Rajoittavat uskomukset

Ihmisiä rajoittavat uskomukset siitä, mitä voi ja ei voi tehdä tai mikä on mahdollista ja mikä mahdotonta. Tällaisten ajatusten ei pitäisi antaa jumittaa itseä väärään paikkaan.

 

6. Valitus

Joillakin tuntuu olevan jatkuva tarve valittaa masentavista ihmisistä, tilanteista ja tapahtumista. Kukaan tai mikään ei kuitenkaan voi tehdä ketään onnettomaksi, ellei niiden itse anna tehdä niin. Oma tapa suhtautua asioihin laukaisee tunteet. Positiivisen ajattelun voimaa ei pidä koskaan aliarvioida.

 

7. Kritisointi

Kannattaa luopua tarpeesta kritisoida itsestä poikkeavia asioita ja ihmisiä. Olemme kaikki erilaisia ja silti samanlaisia. Halu olla onnellinen, rakastaa, saada rakkautta ja tulla ymmärretyksi on yhteinen.

 

8. Tarve tehdä muihin vaikutus

Lakkaa yrittämästä olla jotain, jota et ole vain saadaksesi muut pitämään itsestäsi. Sillä hetkellä, kun lopettaa pyrkimästä niin kovasti ja riisuu itsensä naamioista, muutkin hakeutuvat lähelle.

 

9. Muutoksen vastustaminen

Muutos on hyvä. Se auttaa etenemään paikasta A paikkaan B sekä parantamaan omaa ja ympäristön elämää. Syleile muutosta, älä vastusta sitä.

 

10. Lokerointi

Lakkaa lokeroimasta ihmiset ja asiat, joita et itse ymmärrä, jotenkin oudoiksi tai erilaisiksi. Yritä pikkuhiljaa avata mielesi.

11. Pelko

Pelko on vain illuusio. Sitä ei ole olemassa, se luodaan itse omaan mieleen. Kun sisäpuolen korjaa, asiat loksahtavat paikoilleen myös ulkopuolella.

 

 

12. Tekosyyt

Ihminen usein rajoittaa itse itseään käyttämällä erilaisia tekosyitä. Sen sijaan, että kasvettaisiin ja tehtäisiin töitä oman elämän eteen, jäädään jumiin ja valehdellaan itselle. Yleensä tekosyyt eivät edes pidä paikkaansa, joten ne kannattaa heivata pois elämästä.

 

13. Menneeseen tarttuminen

Joskus mennyt näyttää paljon paremmalta kuin nykyisyys. Tulevaisuus saattaa puolestaan pelottaa. Kuitenkin tämä hetki on kaikki, mitä kenelläkään on tai tulee koskaan olemaan. Nyt haikailtu menneisyys on usein jätetty huomiotta, kun se vielä oli nykyisyyttä. Lopeta siis pettämästä itseäsi: ole läsnä kaikessa, mitä teet. Nauti elämästä, joka on loppujen lopuksi matka, ei määränpää.

14. Riippuvaisuus

Rakkaudella ja riippuvuudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Riippuvuus syntyy pelosta, kun taas rakkaus on hyvää ja epäitsekästä. Kun riippuvuuksistaan luopuu, tulee rauhallisemmaksi, suvaitsevaisemmaksi, ystävällisemmäksi ja seesteisemmäksi – pääsee paikkaan, jossa asioita ymmärtää edes yrittämättä.

 

15. Elämän eläminen muiden odotusten mukaan

Liian monet ihmiset elävät elämäänsä kuten vanhemmat, ystävät, viholliset, opettajat, valtaapitävät tai media parhaaksi näkevät. Kun sisäinen ääni ja kutsumus jätetään huomiotta, oma elämä ei oikeastaan ole enää omissa käsissä. Lopulta omat halut, tarpeet ja oma itse unohdetaan. Jokaisella on yksi ainoa elämä, tämä tässä: se pitää ottaa omakseen sekä olla päästämättä muiden mielipiteitä harhauttamaan omalta polulta.

Hakuna matata

Kylläpä voi olla nuori ihminen poikki. Meinasin nukahtaa äsken iltapalapöytään, mutta tänne blogiin oli vielä päästävä, ennen kuin kellahdan lopullisesti vällyjen väliin.

Luin pari päivää sitten ystäväni blogia ja hän oli tehnyt soittolistan ohjaamaansa venyttelytuntia varten. Soittolista sisälsi ihania kappaleita ja erityisesti sydämeni läpätti vanhojen Disney-leffojen biisejä kuunnellessani. Listalla oli Pocahontasta ja Leijonakuningasta. Arvatkaa vaan, mitkä kappaleet ovat soineet päässäni viimeiset päivät??

En kuitenkaan halua kertoa rakkaudestani Disney-leffoihin, vaan elämänohjeesta, joka kumpuaa Leijonakuninkaasta: Hakuna matata - ei huolta. Syyllistyn itse usein huolehtimiseen. En ehdi huolehtia edes asioista sillä kyseisellä hetkellä, sillä murhedin jo asioista, jotka siintävät vasta kaukana tulevaisuudessa. En ehdi elää hetkessä, kun mietin jo seuraavaa siirtoa. Aika kurjaa, kun asiat vain lipuvat ohitse, eikö vain?

Ihailen ihmisiä, joilla löytyy aina aikaa pysähtyä juttelemaan tuttavan kanssa. Ei ole väliä, vaikka olisi sovittu tapaaminen, aina löytyy minuutti tai kaksi toiselle ihmiselle. Ne minuutit, murto-osa päivästäsi, voivat tuoda suunnatonta iloa paitsi itsellesi, myös läheisillesi. Pieni juttutuokio naapurin leskirouvan kanssa, voi olla naapurin päivän ainoa ihmiskontakti.

Seuraavaksi alan opetella läsnäoloa. Nimittäin ihmiset, jotka ovat OIKEASTI läsnä hetkessä, ovat tänä päivänä katoava luonnonvara.

Huoletonta viikkoa,
Anni

You know kid? Those two words will solve all your problems.

101. kirjoitus

En muistanut viime kerralla hehkuttaa, mutta hehkutetaan jälkikäteen: tämä on blogini 101. kirjoitus!

Aika on kulunut nopeasti. Reilut puoli vuotta sitten pohdin, minkälaista blogia haluaisin kirjoittaa. Koska en ole erityisen trendikäs, muotiblogi ei tullut kysymykseen. Vaikka pidän liikunnasta, en ole kuitenkaan niin asiantuntija, että voisin kirjoittaa pelkästään liikunnasta. Tästä on muotoutunut tämmöinen sekametelisoppa, mutta ehkä se on juuri sitä minua. Vähän kaikkea ja usein asian vierestä.

Olen kuitenkin usein pohtinut, pitäisikö blogin sisältöä rajata tiukemmin vai häiritseekö tämmöinen poukkoilu. Kysyisinkin sitä nyt teiltä - toivoisitteko tiukempaa rajausta aiheiden suhteen ja jos, minkälainen se rajaus olisi?
Koska kommenttitulva on arvatenkin valtaisa, taidan jatkaa tätä mielivaltaista kirjoitteluani. ;-)

Minulla on kuitenkin myös uutisia. Olen vihdoin saanut uuden puhelimen. Joulu tuli etuajassa ja keskiviikkoiltana kulkusten kilinän siivittämänä minua odotti joulukääreisiin puettu uusi Lumia. En ole päässyt sillä vielä leikkimään kunnolla, mutta toivottavasti meillä on pitkä yhteinen tulevaisuus edessä.

Nyt jatkan perjantai-illan viettoa näissä tunnelmissa ja Kunniattomien paskiaisten kanssa. Kävimme katsomassa sen ensitreffeillämme - kuinka romanttista!

Turvottaa

Viime viikko kului maukkaiden lihapatojen äärellä. Keskiviikosta perjantaihin Långvikin herkkujen äärellä ja viikonloppunakaan herkkuputki ei katkennut. Eilen tunsin pitkästä aikaa farkun napin kiristävän. Janottaa, vaikka kuinka joisi. Hiilaripöhö on valmis. Turvotus on jatkunut vielä tämänkin päivän ja ihmekös tuo, kun on koko viime viikon tankannut. Kumma juttu, kun treenimotivaatiota tämä ei ole silti lisännyt?

Viime viikonloppuna paasasin siitä, kun liikunnan iloa ei osata enää arvostaa (tai minä en osaa). Långvikissa löysin sen ilon taas hetkeksi. Upea ilma ja pitkän seminaaripäivän jälkeen rento hölkkälenkki teki terää. Lenkin jälkeen menin lillumaan hetkeksi porealtaaseen ja otin muutaman vesijuoksuaskeleenkin. Ahh, täydellisyyttä minun makuuni.

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut pelkästään valittaa, vaan aion haastaa teidät mukaani pöhötyksenpoisto-talkoisiin. Te, jotka ette pöhötystä tunne ja olette muutenkin ravitsemusasioissa minua valistuneempia, pyydän vinkkejä minulle ja meille muille.

Omat aseeni:
- säännölliset ateriavälit
- maitotuotteiden maltillinen käyttö
- leipä ja turhanpäiväinen viljatuotteiden puputus pois
- salaattia ja vihanneksia
- paljon vettä
- vitamiinit ja omega3:set

Olen muuten ollut nyt tovin juomatta aloe veraa. Rahtikulut vain muutaman pullon tilaamiseen ovat mielestäni törkeät enkä ole raaskinut tilata pulloja vain omaan käyttööni. Olen kuitenkin huomannut, että ihoni on mennyt huonompaan kuntoon ja vatsakin voi keväällä ja kesällä paremmin. Näillä kahdella on oltava yhteys - kun vatsa voi hyvin, kuonakaan ei pääse kertymään ja puskemaan ihosta läpi. Täytynee laittaa pulloja tilaukseen ja säästää jostakin muusta. Esimerkiksi siitä ulkona syömisestä.

Mutta jotta en laittaisi omaa hyvinvointiani pelkästään aloe veran varaan, on ensin löydyttävä se kuuluisa kultainen keskitie oikeanlaisen ravinnon ja mielekkään liikunnan välillä. Se keskitie ei taida löytyä trio-jäätelöstä?

Terveisiä hourulasta

Oikeasti en ole hourulassa vaan kauniissa Långvikin kypylähotellissa Kirkkonummella viettämässä seminaaripäiviä. Olotila tosin on kuin hourulasta karanneella. Huominen aikataulu huomioon ottaen minun pitäisi olla nukkumassa eikä kukkua täällä kirjoittelemassa höpöjä,

Viimeeksi tarkoitukseni oli kirjoittaa liikunnan ilosta, mutta intouduin paasaamaan aiheen vierestä. Oikeastaan hyvinkin paljon vierestä.

Liikunnan ilo on ollut itselläni kadoksissa jo tovin. Tämä saamattomuus tai liikunnan puutteesta aiheutunut apeus ei toki ole fitness-urheilijoiden tai muiden kiihkoilijoiden vika.

Maanantaina otin itseäni taas vihdoin niskasta kiinni. Mietimme Jussin kanssa, kumpi olisi vaivattomampaa; irtisanoa kuntosalisopimus vai oikeasti kävellä sinne kuntosalille (200 metrin päähän) kokeilemaan, onko siellä punttiksella sittenkään niin kauheaa kuin miltä ajatus sinne menemisestä silloin tuntui. No eihän se tietenkään ollut, mutta salille menemisestä oli taas tullut pään sisään se mörkö, kun siellä ei ollut aikoihin käynyt.

Hankin itselleni joku viikko takaperin spinning-kengät ja kuulkaas oikein klosseilla vielä! Into piukeana kiinnittelin niitä kenkiin maanantai-iltana, josko ainakin kävisi testaamassa, miltä polkeminen uusissa kengissä tuntuu. Sain pienellä avustuksella klossit kiinni pyörään ja tein lyhyen testauksen. Ja polkeminen saa, jos ei nyt uusia ulottuvuuksia, niin ainakin siitä tulee oikeilla kengillä huomattavasti miellyttävämpää. Mutta kun yritin irrottaa klosseja polkimista, eivät ne irronneetkaan! Tai kengät kyllä irtosivat, mutta klossit jymähtivät polkimiin kiinni. Jos joku on joskus kokenut saman, tietää, että niiden irroittaminen ei olekaan niin helppoa hommaa. Kaksi työkalupakkia ja yhden insinöörin puolen tunnin työpanostus myöhemmin uurastus palkittiin ja keräilin nöyränä klossin osia lattialta. En tiedä, lentävätkö osat suoraan roskiin vai uskallanko vielä kokeilla, mutta jos päätän kokeilla - seuraavalla kerralla jätän klossien kiinnittämisen jollekin muulle.

Tarina kuitenkin jatkuu. Mietimme salilla klossi-episodin jälkeen jo kotiin lähtöä, kunnes sisuunnuimme ja päätimme, että teemme edes puolen tunnin tehokkaan treenin. Kahvakuulalla, redcordilla, jumppapallolla ja leuanvetotangolla (avustettuna!) sai napakan treenin tehtyä ja lihakset kipeiksi. Ja mikä parasta, muistin taas, miksi liikunta on niin mahtavaa.

Jutun kuvituksena toimikoon jutusta täysin irrallaan olevat kuvat, joita räpsittiin muutama viikko takaperin.

Salil eka, salil vika

Kuka sano et saat tuloksii ilma duunii? Älä usko nii se on pelkkä satu.

Istuimme perjantaina iltaa ystäväni luona hyvän ruuan ja muutaman Somersbyn äärellä. Kun keittiöpsykologit meissä pääsivät valloilleen, mietimme nykyaikana valloilla olevia käsityksiä liikunnasta ja liikunnan hyödyistä. 

Saimme ennen puolen tunnin melko kovatempoisesta juoksulenkistä mahtavan euforian. Liikuntasuoritus oli lyhytkestoinen, mutta tuntui tehokkaalta ja kuona niin pään sisällä kuin kropassakin lähti liikkeelle. Juoksupyrähdyksen jälkeen tunsi tehneensä, ja päivän liikuntasuoritus oli sillä kuitattu.

Kun nyt miettii puolen tunnin juoksulenkkiä, se tuntuu turhalta. On juostava vähintään tunti, tai vähintään kymmenen kilometriä tai vähintään puolikkaan maratonin verran, jotta iltalenkki lasketaan iltalenkiksi. Ja entäs sitten se koulukunta, joka vannoo ainoastaan painojen, kahvakuulien ja painonnostokenkien nimeen? Olet tyhmä, jos juokset hullun lailla, koska se aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa ja sinusta tulee laiha läski. Ja se nimittäin, laihana läskinä oleminen, on synneistä pahin!

Olen jättänyt pääkoppaa tyhjentävät iltakävelyt pois, koska eihän se ole liikuntaa. Jos se ei aiheuta sinulle tuskaa, siitä ei ole hyötyä. No pain, no gain. Tämä kaikki, yhdistettynä sisälleni viritettyyn laiskuuteen, on aiheuttanut totaalikyllästymisen lähes kaikkeen liikuntaan. 

Tämän vuodatuksen pointtina ei edes ole se, ettei ihmisten pitäisi harrastaa raskasta liikuntaa. Ehdottomasti pitäisi! Ja pidän itsekin raskaasta liikunnasta ja itseni haastamisesta. Mutta johonkin tähän matkan varrelle on kadonnut se liikunnan ilo. Kun pitäisi tavoitella fitness-lavoja ja syödä raakaruokaa ja superfoodeja. Mitä erikoisempaa ruokavaliota noudatat ja mitä enemmän siihen kuluu rahaa ja energiaa, sitä parempi.

Ja kuka näitä ajatuksia päähäni suoltaa? Minä itse. Ja aion löytää sen liikunnan ilon uudelleen ja tehdä juuri niitä asioita, jotka ennenkin toivat minulle hyvän olon. Jos salille raahautuminen tuntuu tyhmältä, lähden ennemmin sille turhalle pääkoppaa tyhjentävälle kävelylenkille. Ei sitä koskaan tiedä, jos vaikka intoutuisi juoksemaan. Koska olen mieluummin laiha läski kuin läski.

Sä halusit saada hyötyy ilma kipu, naaa nigga.