Tavoite on kuitenkin jotakin, jota varten tulisi laatia sotasuunnitelma. Mitä tiukempi tavoite, sitä tiukempi on myös suunnitelman oltava. Konkreettinen tavoite mahdollistaa sen, että tavoite on joskus oikeasti jopa saavutettavissa. Jos puhutaan vain "hyvästä kesäkunnosta", tarkoittaa se jokaiselle eri asioita. Ja tietysti hyvä että tarkoittaakin, mutta tarkoittaako se muutaman rasvakilon karistamista vai kropan rasvojen tiristämistä minimiin.
Tavoitteiden asettaminen voi olla yksin kuitenkin vaikeaa. Mitkä ovat omat rajani? Minkälaisia tavoitteita voin itselleni asettaa, jotta ne ovat realistisia? Jutta ja superdieetit -ohjelmaa seuranneena pitää kai todeta, että 30 kilon painonpudotus 6 kuukaudessa on täysin mahdollista, jos päättää, että painonpudotus on numero yksi elämässä. Jos tämän ykköspaikan vie joku muu asia, on tahdinkin oltava hitaampi. Hitaampi tahtikaan ei tarkoita automaattisesti huonompaa, vain sitä, että sinulla on muutakin elämää. Mutta jos muut asiat vievät sinulta kaiken ajan, ja ennen kaikkea energian, voi olla syytä tarkastella omia voimia ja aikatauluja. Jos ei itse voi hyvin, ei itsestä jää oikein muillekaan mitään, mitä antaa. Tekosyyt ovat myös täysin oma lukunsa.
Olen täälläkin varmasti joskus jakanut oman treenihistoriani ja -tavoitteeni, mutta jaan sen uudelleen. Viime syksynä, varmaankin aika tarkalleen vuosi sitten sain tarpeekseni itsestäni. Paino oli kohonnut niin huimiin lukemiin, ettei vaaka ollut koskaan näyttänyt kohdallani vastaavaa. Aamulla autolla töihin, päivät istumista töissä, raskas lounas, autolla kotiin, työpäivän jälkeen rekkamiehen annos ruokaa (annos oli siis päivän toinen ja usein myös viimeinen), illat milloin mitäkin, harvemmin liikuntaa. Viikonloppuisin palkitsin itseni. Olinhan jaksanut raskaassa työssäni koko viikon! (Tässä siis arkeni hieman karrikoiden, usein söin kuitenkin melko terveellisesti, vain liian harvoin ja kerralla aivan liikaa.) Olen aina hieman naureskellut painoindekseille, mutta sinä syksynä ei naurattanut. Kilokin lisää niin olisin lipsahtanut ylipainon puolelle.
Kuitenkin viime syksy oli herätys. Jotain on tehtävä, koska oma peilikuva ei miellyttänyt. Vanhat vaatteet kiristivät. Uudet vaatteet jäivät kauppaan, koska päätin, että TUON kokoista vaatettahan MINÄ EN osta.
Syksyllä liityin jäseneksi aivan naapurissa sijaitsevaan kuntokeskukseen, jossa innostuimme lopulta molemmat Jussin kanssa käymään. Viime syksystä innostus salilla käymiseen on vaihdellut. Tällä hetkellä kiinnostus on taas pohjalukemissa, mutta toivoisin, että tekemällä se ilo taas löytyisi.
Viime syksynä asetin itselleni konkreettisen tavoitteen: 10 kilon painonpudotus. Aikaa en määrittänyt. Tai määritin. Aina liian tiukan aikataulun ja sitten harmitti, kun tavoitteesta jäätiin. Kun huomasin, ettei tavoitetta ole enää mahdollista saavuttaa, luovutin. Sitten homma taas jatkui.
Olen siis ottanut hyvin pieniä askelia, mutta niillä askelilla olen tänään jo puolet lähempänä tavoitettani kuin vuosi sitten. Välillä olen eksynyt polulta, mutta kyllä se oikea suunta on aina sieltä ryteikön pohjaltakin löytynyt. Näiden viiden viikon aikana toivon, etten luovuttaisi. Toivon, että onnistuisin vahvistamaan selkärankaani. Oppia sanomaan ei, oppia erottamaan hetkittäiset mieliteot oikeasta nautinnosta, luvallisesta nautinnosta.
Tavoitteeni on siis tämän viiden viikon ajan syödä paremmin. Paremmin tarkoittaa omalla kohdallani parempia valintoja: lisää proteiinia, vähemmän hiilihydraatteja ja katsaus käyttämiini rasvoihin. Herkkuhetkiä suotakoon, mutta pysykööt ne kohtuudessa. Koska peräänkuulutin alussa konkretiaa, tavoittelen kahden kilon elopainon vähentymistä. Tämän pitäisi olla realistista, vaikka en itseäni liikunnalla kituuttaisikaan.
Katsotaan viiden viikon päästä, miten likan käy.
Arvaatteko, mitä näistä syntyi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti