Erilainen iltalenkki

Tänään Kouvolassa paloi koulu, yhdistetty yläkoulu ja lukio. Palo levisi kulovalkean tavoin koulussa, mutta kuin ihmeen kaupalla kukaan ei loukkaantunut. Muutama minuutti palon havaitsemisesta koulu oli jo ilmiliekeissä - ja oppilaat ja henkilökunta onneksi pihalla.

En nyt halua kirjoittaa palosta sen enempää (paitsi, että mun mustaa huumorintajuani hieman kutittelee tuo tänään vietetty 112-päivä ja se, että abiturienttien kuuntelupaperit lojuu paloturvallisessa kassakaapissa muuten hiiltyneessä koulussa), mutta huomasin, että tulipalo nousi mieleeni pitkin päivää. Kun lähdin iltalenkille, oli pakko koukata tämän koulun kautta. Niin oli tehnyt moni muukin.

Miten pienestä kaikki lopulta onkaan kiinni? Muutama minuutti lisää ja tuho olisi voinut olla korvaamaton. Rakastan suunnitelmia ja tietysti niitä pitääkin olla. Pitää kuitenkin muistaa, että mitä tahansa voi tapahtua ja suunnitelmat menevät uusiksi. Opin tänään jotain tärkeää: tärkeintä ei ole, mitä tapahtuu, vaan se, miten sen jälkeen edetään.

Toivon oppilaille ja opiskelijoille tsemppiä - ja abit ja wanhat - räjäyttäkää koulun viimeisetkin rippeet torstaina ja perjantaina. Ja meille muille, joille lukioaika on enää kiiltokuvamainen muisto vain - eletään hetkessä ja noustaan, sieltä suostakin.