Luovutin

Tein eilen jotain, mitä olen jo kauan halunnut tehdä. Olen aina löytänyt tekosyitä, miksi en voi juuri tänään. On menoa, treenitreffit sovittu tai muuta vastaavaa. Eilen kävin kuitenkin vihdoin luovuttamassa.

Vuosittain noin 50 000 suomalaista saa hoitoa verivalmisteilla. Luovutettu veri jaetaan yleensä aina kolmeen osaan: punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi. Potilas saa vain sitä veren osaa, jota hän tarvitsee. Kun luovutat verta, autat vakavasti sairasta ihmistä. Luovutettu veri voi pelastaa hengen. 

Kuvat ja lisätietoa täältä.

 

Aion ottaa tästä ehdottomasti tavan. Verta voi luovuttaa kolmen kuukauden välein. Vuodessa ehtii siis vuodattamaan verta kaksi litraa. Luovutuksesta aiheutuva vaiva on pientä saatuun hyötyyn verrattuna. Kuka tietää, milloin itse olen avun tarpeessa?

Onko siellä säännöllisiä luovuttajia?

Blogihaaste: The Dress

Valittelin täällä viime viikolla, että kaunis juhlamekkoni ei mahdu päälle. Annoin itselleni kaksi vaihtoehtoa, joista toisen karsin välittömästi. Minä mahdun mekkoon ystäväni häissä.

Ahtauduin eilen tähän mekkoon ja Jussi-raukka kiskoi vetoketjua kiinni. Ja menihän se lopulta. Hengitys oli tosin hieman pinnallista, mutta ehkä nyt yksien häiden ajan tästä selviäisin. Jos en joisi, saati söisi mitään. Istuminenkin voisi olla hieman tukalaa, mutta ainahan voi seistä. Kirkossa pappi luultavasti ihmettelisi, onko minulla jotain liittoa vastaan, mutta en varmaan voisi kunnolla vastatakaan.

Leikki sikseen - asetan itselleni tämän blogin ensimmäisen haasteen. Miksi teen siitä julkisen? Luulen, että en yhtä helposti kehtaa lipsua tästä tavoitteesta, kun kerron siitä täällä. Olen jo nyt saanut teiltä ihanilta tsemppausta ja olen varma, että kannustusten ja mahdollisten vinkkien avulla mahdollisuuteni onnistua paranevat.

Hetken tätä kyllä harkitsin, mutta antaa palaa. Alla lähtötilanne kuvien muodossa. Kyllä minua ainakin vielä naurattaa.

Otan mielelläni vastaan kaikenlaisia vinkkejä. Palaan tähän tässä seuraavien viikkojen ajan varmasti useammankin kerran, jotta näemme, onko mitään edistystä tapahtunut. Kamalinta olisi, jos tulisi takapakkia! Mutta sehän ei ole vaihtoehto. ;-) Tsemppi on ainakin kohdillaan, katsotaan, onko tämä täti valmis oikeaan muutokseen. Nyt on ainakin konkreettinen tavoite asetettu ja sitä kohti tähdätään. Olen innoissani!

Kivaa viikkoa!
Anni

Viikko kuvina



Miten nämä viikonloput menevät aina näin nopeasti?

Tähän viikkoon on mahtunut melko raskaan työviikon lisäksi myös onneksi paljon mukavaa.

 

Kävin moikkaamassa ystävääni ihanan aurinkoisessa säässä ja pääsin pitkästä aikaa fillaroimaan.



Kävin laitattamassa itselleni kesäräpsyttimet.



 

Kävimme ulkoilemassa Haminan maastossa ja nappasimme frisbeet mukaan. Frisbeegolf on lajina mielestäni niin uskomaton ja nauran vatsa kipeänä niille, jotka kantavat useita erilaisia kiekkoja OLKALAUKUSSA mukanaan. Tottakai laukusta pitää roikkua myös pyyhe, jotta frisbeet voi välillä kuivata.

 

Ei sillä, Ruissalon maastossa käveleminen kävi kyllä meikäläiselle kuntoilusta. Oli ihana päästä illalla saunaan pesemään itikanraadot pois.  

 

Eilinen päivä kului Porvoossa. Nappasimme pikkukaverin matkaan ja lähdimme Korkeasaareen.

 

 

Hanhet eivät olleet yhtä suopeita kuin kuvassa olevat riikinkukot. Lukuisista eläintarhan kieltotauluista ja meikäläisen kielloista huolimatta poikien piti häiritä Korkesaaressa asuvia hanhia. Eräs yksilö alkoihin ärhennellä oikein kunnolla ja hyökkäsi Jussin kimppuun! :-D Ihan oikein, eikai kukaan pidä siitä, että vaimoa lähennellään ja kiusataan?



Miten teidän viikonloppu on sujunut? Tänään olen taas saanut todeta, että joutenolo on silloin tällöin aika mukavaa.

Hyvää alkavaa viikkoa teille! <3

Tarvitsen apua

Nyt tarvitsen kipeästi apuanne. Olen tuhertanut itkua, koska kesän juhliin ajateltu mekko ei mahdu päälleni! Tiedänhän minä syyn, miksi mekko ei mahdu päälleni, mutta tänään asia taas konkretisoitui ja palasin takaisin maan pinnalle.

Minulla on kaksi vaihtoehtoa:
1. Voin ostaa uuden mekon ja luovuttaa tai
2. ottaa riskin ja yrittää tiivistyä sen verran, että mahdun kaapissa jo oleviin ja joista kovasti pidän.

Olen jo päätynyt vaihtoehtoon 2. Oikeastaan tuota vaihtoehtoa numero 1 ei pitäisi edes kirjoittaa julki, se ei ole vaihtoehto. Tällä hetkellä itsetuntoni on kuitenkin pohjamudissa ja hyväksyin kaapistani jo yhden varamekkovaihtoehdon. Kaikkein karmivin vaihtoehto numero 3 olisi se, että edellisenä iltana joudun vaatekauppaan puolijoukkuetelttaostoksille.

Mikään vippaskonsti ei tässä vaiheessa auta, vaikka jo vakavissani harkitsinkin kahdeksan viikon pussikeittodiettiä. Muistatteko, kun täällä paasasin pussikeittojen kaameuksista? Olen kuitenkin nyt niin liemessä, että kaikki vaihtoehdot pyörivät päässäni. Tämäkään asia ei vaadi muuta kuin päättäväisyyttä ja asioiden priorisointia. Kumpi minulle on tärkeämpää; hetkellinen nautinto vai pitkän tähtäimen tavoitteet? Tilanne huomioon ottaen ilmeisesti tuo ensimmäinen.

Onko siellä muita, jotka ovat heränneet kesäkuntopanikointiin liian myöhään?

Kuvituksena mielestäni mitä mainioimpia syitä olla kunnossa.

 

Kuvat: Reasons to be fit

 

 

Edit: Voinen vetää suoraan muutaman kohdan kesähaaveistani yli... :-( Miksi ruoka määrittää elämääni niin paljon?

Hullut pudottajat

Olen seurannut silloin tällöin muutamia kotimaisia ja ulkomaisia painonpudotusohjelmia. Monikaan näistä ei ole saanut minua koukuttumaan, mutta viime syksynä löysin itseni useasti (okei joka kerta) tv:n äärestä, kun Jutta ja puolen vuoden superdieetit pyöri ruudussa.

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg on blogissaan kirjoittanut osuvasti näistä tosi-tv-laihduttajien projekteista ja siitä, mikä niissä mättää. Se, kuinka monta kymmentä kiloa henkilö on laihduttanut, ei todellisuudessa ole mikään mittari, vaan se, onko henkilö pystynyt pitämään nämä kilot kurissa. Olen aikaisemmin maininnutkin, että olen saanut seurata lähipiirissäni muutaman ystävän elämäntapaprojekteja (paino sanalla elämäntapa). Nämä muutokset ovat tulleet jäädäkseen ja paino ei ole lähtenyt nousuun, kun sen on kerran alas saanut. Nämä tosielämän tähdet motivoivat minua paljon enemmän kuin ne tuntemattomat ihmiset ja PT:t, joiden motto on "no pain, no gain".

 

Miksi sitten itse katson laihdutus/elämäntapamuutosohjelmia? Mielestäni niistä välittyy mahtava tunne, se riemu niiden onnistujien kasvoilla, kun he (mahdollisten) lukuisten epäonnistumisten jälkeen onnistuvat ja ovat varmoja siitä, että eivät enää palaa takaisin vanhoihin tapoihin. Se, mitä näiden ihmisten elämään kuuluu tänä päivänä, jää tietysti katsojille arvoitukseksi.

Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelma on kuitenkin mielestäni kaikkien laihdutusohjelmien huipentuma. En ole itse koskaan opiskellut liikunta- tai ravitsemustieteitä, mutta jo maalaisjärki kertoo, että jos tavoitteena on laihtua niin paljon kuin mahdollista, mahdollisimman lyhyessä ajassa, ei lopputulema voi pidemmän päälle olla hyvä. En tietenkään tiedä, mitä ohjelman kulisseissa tapahtuu, mutta katsoja saa ohjelmasta käsityksen, että "pullukan" päivätyö on liikunta, mieluiten raskas sellainen ja "pullukka" syö päivästä toiseen samoja ruokia muovikulhoista. Kun punnitus on ohitse, haaveillaan juustoisesta pitsasta ja samaan aikaan vannotaan, ettei enää koskaan.

Jokaisessa katsomassani jaksossa päävalmentaja-Jenni lyttää omavalmentajan. Omavalmentaja ei osaa, eikä hän ole liikunta-alan ammattilainen. Ei tietenkään ole, vaan sinä Jenni itse olet! Mielestäni on outoa, että ohjelmaan on saatu/otettu yhteistyökumppaniksi suuri valtakunnallinen liikuntakeskusketju, mutta esimerkiksi tämän liikuntakeskuksen ammattilaisia ei ole hyödynnetty ohjelmassa kertaakaan. On kivempaa, kun omavalmentaja laitetaan tekemään treenejä pullukan kanssa ja sitten päävalmentaja tulee muutaman viikon päästä kertomaan, että se mitä teette ja olette tehneet, on muuten täysin perseestä.

Mikä mielestäni näissä ohjelmissa muun muassa mättää?
- pikainen painonpudotus ja radikaalit muutokset
- pääkoppa jää jälkeen tai henkilön mahdollisia psyykkisiä esteitä ei oteta projektissa huomioon
- loukkaantumisriski, kun satakiloista henkilöä juoksutetaan juoksumatolla henkihieveriin
- uskomus, että vain salilla huutamalla läski poistuu kehosta
- uskomus, että vain maitorahkaa ja soijalesitiiniä syömällä laihtuu
- uskomus, että painonpudotus on ainoastaan kurjaa ja kaikesta joutuu luopumaan

Mutta varmasti myös jotain hyvääkin:
- motivoi ihmisiä - "jos tuokin, niin kyllä minäkin"
- kannustaa hankkimaan ammatti-ihmisen apuun

 

Kuvat: Fitspiration

Mitä ajatuksia teille nousee näistä tosi-tv-ohjelmista? Motivoivatko ne vai saavatko ne näkemään punaista?

Aina on mahdollisuus muuttua, vinkkasi yksi elämäänsä remontoinut ystäväni juuri äsken.
Mainiota loppuviikkoa, inspiroitukaa niistä tosielämän sankareista, joita teillä jokaisella varmasti löytyy myös ihan läheltä.

<3: Anni

Aurinko armas

Aurinko armas - miksi paistat ain kun töis mä oon?

Tänään pääsin onneksi nauttimaan auringosta vielä työpäivän jälkeenkin, kun fillaroin ystäväni luo vierailulle. Kesä + pyöräily + aurinko on parasta mitä tiedän. Ja rakkaat ihmiset. Aika kuluu siivillä hyvässä seurassa.

Mitä muuta sitten tulevalta kesältä odotan kuin pyöräilyä ja aurinkoa?

- Lämpimiä kesäiltoja
- Mökkireissuja
- Laiskoja päiviä rannalla
- Sitä, kun iltalenkki päättyy iltasiiderille
- Sitä, kun toivoo, ettei iltalenkki loppuisi koskaan
- Yöttömiä öitä
- Pyykin kuivattamista ulkona
- Kuivien lehtien nyppimistä pelargonioista
- Muurinpohjalettuja erilaisilla täytteillä
- Reissu(j)a Helsinkiin
- Ystäväni häitä
- Unelmointia
- Keikkoja
- Kiireettömyyttä
- Aikuisten oikeaa neljän viikon kesälomaa

Tämä työviikko on kiireinen, mutta ensi viikolla taas helpottaa. Valon ja lämmön voimalla käy ainakin tämä tamma. :-)

Voimia,
Anni

Lajikokeilussa: golf

Valittelin tässä äskettäin sitä, että haluaisin löytää itselleni jonkin uuden harrastuksen tai vaihtoehtoisesti saada nykyisiini jonkinlaista uutta puhtia. Tähän päivään mennessä yksikään harrastus ei ole tullut kotiovelleni kolkuttamaan, joten ei auta muuta kuin lähteä itse kokeilemaan.

Keskiviikkona oli upea ilma ja lähdimme työpäivän jälkeen golfaamaan. Vihaan golfia, ainakin haluan näin kaikille kertoa, koska olen menettänyt mieheni kyseiselle lajille. Ei, en siis vihaa golfia lajina, vaan olen mustasukkainen siitä, että joku "urheilu"laji vie ajan pois MINULTA. Kauhea akka tunnustautuu täällä.

Golf olikin yllättävän kivaa ja jotakin tässä kuluneen talven aikana oli tapahtunut, koska yllättäen jopa osuin palloon.

 

Mites toi meikäläisen minigolf-lyöntiasento?

 

Tuonne sen pallon kuuluisi mennä...

 

... mutta välillä se piti noutaa hieman kauempaa.

 

 

Ehkä annan tälle lajille vielä mahdollisuuden. Onko siellä golfiin hurahtaneita ja onko golf ylipäätään teidän mielestänne urheilua?

Tunnusta väriä

Kiitos Lotta blogitunnustuksesta! Palaan tähän, kun keksin, keitä bloggaajia haluaisin itse muistaa. Laittakaa minulle vinkkejä omista blogeistanne! Koiraihmisille haluan kuitenkin vinkata nyt heti sydämellisen Jonnan blogista, jossa kuvat ovat vertaansa vailla.

 

Tämä viikko on mennyt yhdessä hujauksessa. Oma viikkoni ei kuitenkaan ole vielä lopuillaan, vaan suuntaan huomenna Kuopioon ja palaan kotiin lauantai-iltana. Joudunkohan testaamaan, vieläkö kalakukko maistuu suuhun sopimattomalta?

 

Kävimme eilen töiden jälkeen ulkoilemassa ja nappasin kameran mukaan reissulle ja kyllä muuten kannatti. Kotikaupunkini näytti kauneimman puolensa koskaan! Meri ja lukuisat kosket Kotkassa ovat henkeäsalpaavan upeita. Kun luonto heräilee ja aurinko paistaa, murhe ja kiire katosivat sen siliän tien. Vasta nyt ymmärrän, mitä kaipuu vesistön ääreen tarkoittaa. Tästä moni opiskelukaverini aikoinaan Kouvolaa moitti ja täysin aiheesta.

 

Tänään olen päässyt pitkästä aikaa työmatkapyöräilemään, josta olen ollut fiiliksissä koko päivän. Tänään olen myös tunnustanut sinivalkoista väriä ensin lätkäpelin ja nyt illalla Euroviisujen merkeissä. Juna lähtee huomenna klo 7.06, joten nyt meikäläinen painelee unten maille. Kyllä se viisujen kohtalo selviää minulle varmasti huomennakin.

 

 



Kevätpörriäinen

Kevätaurinko on vihdoin sulattanut minutkin kohmeesta. Valittelin kuukausi takaperin voimatonta oloani ja tuntui, että koko ajan väsytti. Nyt tuosta väsymyksestä ei ole tietoakaan, vaan kevätpörriäinen on puraissut minuakin. Tämä innostus näkyy myös liikuntapiikkinä. Katsotaan, kuinka pitkälle se vie. :-)

Tehtiin tänään treenin jälkeen ihanan raikasta smoothieta mansikoista, banaanista ja vadelma-vichystä. Tästä tulee varmasti kesän lempparijuoma ja vichyn voi korvata esimerkiksi kuohuviinillä. ;-)

Kippis!

Mitä sä harrastat?

Minut on kasvatettu harrastamaan. En ole koskaan ollut kilpaurheilija, mutta olen aina tykännyt vapaa-ajallani liikkua ja useimmiten olen sitä tehnyt yhdessä ystävieni kanssa. Nuorempana kävin teline- ja välinevoimistelussa, partiossa ja jalkapallotreeneissä, taisin yhden kesän viettää pesäpalloillenkin. Se ei ollut minun juttuni, voin kertoa. :-D Vanhemmiten olen innostunut lenkkeilystä, kuntosalista ja ryhmäliikuntatunneista. Aina hieman kausittain, fiiliksen mukaan.

Tällä hetkellä kaipaisin elämääni jotain uutta harrastusta, semmoisen, jossa kokisi joka kerta (tai ainakin useimmiten) sen flow-tunteen. Kun aika rientää ja tekemisestä nauttii, tiedättekö? Koulussa oli helppoa, kun liikuntatunneilla pääsi kokeilemaan uusia lajeja. Ei tarvinnut mennä harjoituksiin ja olla se aloittelija, liikuntatunneilla muut olivat yhtä huonoja ja kokeileminen oli yhdessä hauskaa. Enpäs näistäkään lajeista mistään innostunut täysillä.

Harrastuksen ei tietenkään tarvitse olla liikuntaa. En ole itse musikaalisesti tai kuvataiteellisesti lahjakas, peukalokin on käsitöissä keskellä kämmentä tai vähintäänkin vain tiellä. Harjaamattomuutta, tiedän. Suuntaako ihminen kiinnostuksensa ylipäätään asioihin, joissa hänellä on taitoja jo valmiina vai kehittyvätkö taidot innostuksen myötä? Varmaan molempia, haluan uskoa.

Harrastuksia on maailmassa valtavasti, miksihän en itse ole löytänyt sitä sopivaa. Tai ehkä olenkin, ja ajoittain pääsen nauttimaan tästä flow-tunteesta nykyistenkin harrastusteni parissa. Kuten punttisalilla, kun painoja pystyy nostamaan edellisestä kerrasta, tai juoksulenkillä, kun jaksaa sen yhden ylimääräisen kierroksen. Tai kirjoittamalla ajatuksiaan blogiin, vaikka pitäisi olla jo nukkumassa. Ehkä harrastukseni ovatkin jo minulle niitä parhaimpia, mutta en osaa arvostaa niitä tarpeeksi. Tai ehkä joku uusi ovi avautuu minulle ja hurahdan täysin? Kuka näistä tietää.

 

Mitä te harrastatte tai haluaisitte harrastaa?

 

Kuvat täältä.

Viikko kuvina

Tämä viikko on taas mennyt ohi yhdessä hujauksessa. Alla muutamia kuvia kuluneesta viikosta:

 

Piipahdin maanantaina Mikkelissä työasioissa.

 

Mökkeilyä helatorstaina ja puolikkaan talviturkin karistaminen

 

Kotiinpaluu ja parasta matkaevästä.

 

Ulkoilua Mussalossa lauantaina.

 

Valkovuokkojen tallomista?

 

Onnea äideille!

Miten teidän viikkonne on sujunut? Ensi viikolla työviikkoni kestää poikkeuksellisesti kuusi päivää, sillä suuntaan perjantaina Kuopioon. Johan tässä näitä lyhyempiä viikkoja onkin päästy viettämään. :-)